Jäsenhuone - Medlemsrum|Työhuone

Keskiviikko- ja sunnuntaimelonnat

Keskiviikkomelonnat 31.5.-30.8.2017, kajakit vesillä tasan klo 18

Keskiviikkomelonta on virkistysmelonnan keskeinen osa, jossa jäsenet pääsevät hyvässä seurassa ohjatulle melontaretkelle lähisaaristoon. Kesto on tyypillisesti kolme tuntia, ja matkaa kertyy noin 15-20km. Tarvittaessa muodostetaan kaksi ryhmää, toinen aloittelijoille, toinen edistyneille melojille. Osallistujilta edellytetään sen verran melonnan alkeiden hallintaa, kuin jäseneksi pääseminenkin vaatii. Keskiviikkomelonnat ovat hyvä tapa turvallisesti kehittää melontataitoja mukavassa seurassa. Tule viimeistään 17:30 Storöreniin, sillä lähtö on tasan klo 18! Ilmottaudu ennakkoon, jotta retken ohjaajalla on käsitys osallistujien määrästä. Ota mukaan varavaatteet, vesipullo ja pienet eväät. 

Sunnuntaimelonnat  1.-30.9. kajakit vesillä tasan klo 10

Syyskuussa valoisten iltojen lyhentyessä keskiviikkomelonnat korvataan sunnuntaimelonnoilla samoilla periaatteilla, mutta lähtö klo 10:00. Syyskuun ensimmäinen melonta starttaa kuitenkin poikkeuksellisesti vasta klo 11. Näin myös mahdolliset yökyöpelit kuutamomelonnasta ehtivät mukaaan.. 

 

keskiviikkovetäjä               (apu)ohjaajatkohde              
31.5.NinaEveGloholmen
7.6.LottaPaavo TGloholmen
14.6.AnssiNinaÖstholmen
21.6.OlliTarjaBjörnungen
28.6.GabbeNinaSöderkullalandet
5.7.HeikkiNinaGranön kierto
12.7.EvePaavo TMöholmen
19.7.AnssiNinaÖstholmen 14 km
26.7.Olli Simsalo, Östholmen
2.8.Paavo T  MariBjörnungen
9.8.Miika NinaMölandetin kierto
16.8.Juha  Furuholmen
23.8.TarjaTarmoMöholmen
30.8.Kalle Nina Furuholmen
sunnuntai   
3.9. Nina lähtö klo 11Skogsholmen
10.9.TarjaTarmoKrokholmen
17.9.Erja Nina Bergholmen
24.9.Lotta Hallonholmen

 

 

Ilmoittaudun mukaan

*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.