Perheretket 2003-2009
Perheretkiä on järjestetty vuodesta 2003 lähtien. Tässä on lyhyt yhteenveto näistä retkistä.
Näillä retkillä on ollut tavoitteena tarjota perheille ja erityisesti lapsille kivoja melontakokoemuksia joihin on pyritty yhdistämään jotain muutakin ohjelmaa. Majoitus on pyritty järjestämään niin että se ei vältämättä kovin hienoa ole mutta tarjoaa mukavat puitteet yhdessäololle ja ruokailulle. Retkiin on yleensä kuulunut kaksi yöpymistä niin että lauantai on ollut ehjä päivä.
2003 Lappenranta
![]() |
Vuoden 2003 retki meni Lappeenrantaan. Majoitus oli Huhtiniemen leirintäalueella josta löytyy yksi iso mökki jossa voitiin hoitaa yhteiset ruokailut. Majoituskapasiteettia täydennettiin pikkumökeillä.
![]() |
Lappeenrannan retkellä oli vain yksi yöpyminen, Saapumispäivän, lauantain, pääohjelma oli melonta Lappeenrannan keskustaan jossa käytiin virkistäytymässä Prinsessa Armadalla. Sunnuntaina ehdittiin vielä löytää saari jolla oli mukava hiekkaranta.
2004 Sysmä
![]() |
Koska perhemelonnan piirissä oli runsaasti hevoshulluja, vuoden 2004 retken ideana oli löytää talli johon voitiin meloa. Tällaista ei ihan helposti löytynyt, mutta päädyttiin Sysmässä olevaan talliin. Majoituttiin poikkeuksellisen komeasti Virtaan kartanolla josta kuva verannalta missä ruokailtiin. Melontareitti tallille oli pitkähkö ja pohjoistullelle altis, mikä riski myös toteutui. Lasten melonta jouduttiin keskeyttämään ja lapset kuljetettin maitse tallille, mikä ei kylläkään lapsia häirinnyt.
![]() |
Sunnuntaina tehtiin sateinen melontaretki ylävirtaan Tainionjoella. Kuvassa retkeläiset koolla rantasaunalla.
2005 Ollisaari
![]() | ![]() |
Vuoden 2005 retki tehtiin Lohjanjärven Ollisaarelle joka on kunnallinen retkohde. Saarella olo antoi retkelle oma viehätyksensä mutta myös omat hankaluudet. Saaren varustus oli meidän tarpeisiin ihanteellinen. Oli kämppä missä saattoi yöpyä, oli hyvät telttapaikat, oli rantasauna sekä keittiörakennus jonka yhteydessä avonainen mutta katettu ruokailutila.
![]() |
Löytyi erinomainen melontaretken kohde Tytyrin kaivoksesta jossa pääsi kaivokseen seikkailemaan. Kuvassa retkeläiset valmiina siirtymään kaivokseen.
![]() | ![]() |
Vuoden 2006 retki on tämän toiminnan kunnianhimoisin: mentiin Ahnvenanmaan Kökarille melomaan. Majoitukseen löytyi tarkoituksiimme ihanteellinen mökkikylä. Itse mökit olivat varsin vaatimattomat mutta oli upea yhteinen tila jossa saatoimme ruokailla yhdessä. Kuva on itse ruokailutilasta.Tämä retki oli nelipäiväinen.
![]() |
Ensimmäisen päivän melonta melonta meni saarien keskelle. Ilma oli harmaa mutta muuten olosuhteet olivat ihanteelliset. Seuraavana päivänä oli sää jo iloisempi ja harrastettiin paikallista "stadimelontaa". Melottiin Karlbyn kylään jossa on isohko mutta upeasti yhteyteen sijoitettu Brudhällin hotelli. Kuvassa vedetään henkeä hotellin ulkopuolella minigolf matsin jälkeen.
![]() |
Retken huippukohta oli varmaan käynti Källskärillä jossa oli edesmenneen ruotsalaisen kreivin paratiisi. Upeiden olosuhteiden ansiosta saatoimme meloa tänne suorinta tietä jossa avautuu koko Itämeri. Kuvassa olllaan oppaamme johdolla Reima Pietilän piirtämän mökin vieressä.
2007 Saimaa
![]() |
Lasten melontakapasiteetti riitti juuri Neitvuoren menomatkaa varten, joten paluu tehtii höyrylaivalla.
![]() |
Vuoden 2007 retki päättyi melomalla Anttolaan josta jatkettiin kotiin. Kuvassa puolimatkan taukopaikka.
2008 Snappertuna
![]() | ![]() |
Vuoden 2008 retki meni länsi-uudenmaan saaristoon. Tukikohta saattin Snappertunan Boxista paikallisen yhdistyksen talosta josta oli lyhyt matka hiekkarannalle.
![]() |
Vuoden 2008 retken päätapahtuma oli melonta Raseborgin linnarauniolle jonne pääsee pientä jokea pitkin. Siellä mainio opas Dan Idman johdatti meidät linnan historiaan, osittain näytelmän muodossa missä yleisölläkin oli osaa.
2009 Ollisaari
![]() | ![]() |
Tytyrin kaivosohjelmaa ei enää ollut vaan pääkohteeksi otettiin Lylyisen kartono, joka tullisessa säässä oli melonnankin kannalta edullisempi. Matkan varrella oli aarteenetsintää jonka saalista kuvassa tutkitaan.
![]() |
Tässä kuvasarjassa on keskitytty siihen mitä melonnan ympärillä on tapahtunut eikä kuvissa paljon kanootteja näy - ne tahtoo kuitenkin olla samanlaisia kaikissa kuvissa. Päätetään kuitenkin sarja kuvalla 7 km paluumelonnasta joka tuulisessa säässä oli aika haastava mutta josta kaikki lapset selvisivät omin voimin.
























