Pitkä retki Pyhtään Kaunissaareen 23.7.2010
Kesän pitkä retki tehtiin Pyhtään Kaunissaareen. Osallistujat: Maija Larjanko, Göran Forss, Miika Silfverberg ja Tom Sundman. Retki tehtiin upeassa säässä.
Ensimmäinen yöpymispaikka oli monelle tuttu Äggskär. Sieltä jatkettiin Klovahrunin ja Sandön kautta Lillfjärdenin ulkoilualueelle jossa leiriydyttiin Hästön saareen. Retken ainoa sadekuuro sattui täällä sopivasti kohdalla kun oli hyvä sadesuoja keittokatoksen muodossa.
Ulkosaaristo Pellingistä itään, aina Kaunissaareen asti oli kaikille osallistujille uusi kokemus, ja voitiin todeta että kyseinen alue upeudessaan ylitti odotukset.
Itse Kaunissaari on todella hieno paikka. Eteläkärjen kalastajakylä on ehdottomasti käynnin arvoinen. Saari on vain sen verran suojaton, että kovalla tuulella sinne ei kannata yrittää. Tiesimme että kovaa tuulta oli luvattu sille päivälle kun oltiin menossa Kaunissaareen, ja sen takia lähdettiin aikaisin aamulla Mossaholmenista melomaan 5 km avomeriosuutta ennen kuin tuuli heräsi. Kun tulimme Kaunissaaren oli jo kohtalainen tuuli, ja päivän aikana se voimistui niin paljon että päätimme jäädä yöksi saareen.
Seuraava leiripaikka oli Svartholman linnoitus-saaressa. Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Itse linnoituksessa on mielenkiintoinen historiallinen näyttely ja ravintolasta saa hyvää ruokaa ja juomaa.
Matka jatkui Kabbölen ja Tirmon kautta Vessön kaakkoiskärkeen, Köttbodaan, johon pystytimme teltat tasaiselle hiekkapohjaiselle nurmikentälle.
Viimeisenä päivänä meloimme Haksalön pohjoispuolelta Emäsaloon maatauolle ja sieltä Björkholmeniin lunastauolle ennen kuin jatkoimme Sipoon saaristoon ja Storöreniin.
Koko retken pituus oli 222 km.













